No niin..
Tästä se alkaa.
Nyt on noin viikko lähtöön. Asiat rupee olee järjestyksessä.
Paitsi pään sisällä ja vatsassa joissa tuntuu olevan eri näköisiä hyönteisiä pyörimässä ja sekoittamassa pakkaa.
Olen yrittänyt impata raidia jotta surina lakkaisi, mutta turhaan...
Ehkä tämä kihelmöinti kuuluu asiaan, joten sen kanssa on elettävä :)
Ja niin hän ne viisaat miehet/naiset/transsukupuolisiin kehoihin vangitut sanovat, että pieni ramppi kuume on vaan hyvästä.
Kun välillä luulee tajuavansa mihin sitä on ryhtymässä, tulee kypsemmällekin pojalle äitiä ikävä.
Mutta elämä on elettäväksi, joten jos siitä jotain haluaa irti on pakko uskaltaa. Vaikka henki menisi. Ja jos sitä nyt sattuisikin potkaisemaan tyhjään reissulla, niin ainakin silloin lähtee tehdessään sitä asiaa josta tykkää. Ja jos tästä selvitään saan yhden elämän suurimmista rikkauksista eli kokemuksen. Luin josku saattohoidossa olevien ihmisten katumuksista (suosittelen). Ja yleensä ihmisiä kadutti vain elämän unohtaminen. Eli liikaa töitä, liian vähän läheisten seuraa ja tietysti asiat jotka jäi tekemättä vaikka oli mahdollisuus. Harvemmin ihminen katuu asioita mitä hän on tehnyt, kuin jättänyt tekemättä.
Ja juuri tämä kiehtoo. Kun itse makaan letkuissa elämän tapojeni takia toivottavasti mahdollisimmin vanhana, niin voin ainakin ajatella hymy huulilla että "prkl, tulihan tehtyä!!" :)
...jatkuu myöhemmin
